Lauantaiaamuna lähdimme heti aamupalan jälkeen reippaina kohti viidakon saloja. Matkalle lähti kanssamme hollantilainen pariskunta ja meidät vietiin kuvassa näkyvällä lava- autolla joen rantaan josta nousimme veneeseen. Venelle täytyi kahlata, joten kengät pois ja veteen. Minun oli todella hankala päästä veneessä istumaan lonkkani kanssa kun ei ollut istuimia, vaan veneen pohjalle oli laitettu pehmuste ja ei kun peppu siihen sitten. Onnistuin Ripan auttamana istumaan ja myös myöhemmin nousemaan ylös sieltä. 

Sitten lähdimme oppaan perässä matkalle viidakkoon kohti alkuperäiskansan leiriä, josta kerron erikseen, mutta ensin matka sinne, joka oli aika haasteellinen. Yöllä oli ollut rankkasade, joten polku oli välillä todella mutainen ja liukas. Onneksi oli puita ja oksia, joista pystyi ottamaan kiinni, kunnes tulimme kohtaan, jossa oksat olivat isojen piikkien peitossa ja onnekseni opas varoitti niistä, tuskin muuten olisin edes huomannut mihin olisin käteni laittanut kun koko ajan piti katsoa mihin jalkansa asettaa. Moskeija tietenkin on jopa keskellä viidakkoa.

Sitten viidakon luonnonantimiin. Kaksi ensimmäistä hedelmää ovat syötäviä, toinen suomessakin tuttu, karambola, tähtihedelmä. Toisen nimeä en muista, mutta hieman kirpeä ja kalan kanssa kuulema tosi hyvä yhdistelmä.

Sitten kuvissa on Mimosa, kun sen lehteä koskettaa, se painaa nopeasti lehdykät vastakkain ja esim. hyönteinen jää sinne loukkuun. Seuraava keltainen kukka on erittäin myrkyllinen, nimeä en valitettavasti muista. Matkalla oli myös joku kasvi, jonka lehdet ovat kuin hiomapaperia, sen lehtiä voi käyttää esim. kynsiviilana tai hiomapaperina tms. Todella vahva lehti.

Meitä oli matkalla siis neljä turistia ja kolmella meistä oli jaloissa haavoja kun saavuimme joelle. Joen rannassa kasvoi joku pensas, jonka lehtiä opas toi meille ja näytti, että lehti kastellaan vedessä ja sen jälkeen siitä tehdään pallo ja sitä aletaan pyörittää käsien välissä. Ei mennyt kauan kun alkoi muodostua vihreää vaahtoa ja opas kertoi, että se tyrehdyttää verenvuodon nopeasti ja on antiseptistä ainetta. Ja todella toimi, ei vuotanut haavat enää.

Pelolla puhveleita ja joku isompi matokin kömpi polulla.

Kuva, jossa on talo, on alkuperäiskansan entinen leiripaikka, mutta 2014 kun joki tulvi ja vesi nousi korkealle niin leirin täytyi muuttaa, joten se siirtyi vieläkin syvemmälle viidakkoon. Joku perhe tuolla vanhalla leirilläkin nyt asustaa ja joku mies kiipesi puuhun, paljainjaloin veteli menemään puunrunkoa pitkin ylös.

Sitten saavuimme jonkinlaiselle purolle, joka piti ylittää pyöreää ns. pitkospuuta pitkin. Siihen loppui se matkanteko, en suostunut lähtemään, koska ei ollut edes mitään mistä pitää kiinni. Se olisi ollut aivan varma putoaminen ja ojassa kuulema upposi reisiä myöten mutaan, joten ei kiitos. No meidän ihana opas poika sai tilattua meille veneen ja tällä kertaa sain istua sellaisella pienellä veneenpenkin tapaisella, mutta se oli paljon parempi kun könytä sinne lattialle. Ja niin matkamme jatkui kohti alkuperäiskansojen leiriä.